С Новым Годом!!!

Ihana joululoma Suomessa takana ja nyt uuden vuoden juhlintaa Petrossa! Täällähän tosiaan uusi vuosi on se vuoden isoin juhla ja muistuttaa meidän joulua; lapset saavat lahjoja ja ihmiset viettävät aikaa erityisesti perheen kesken. Meillä on vielä illan suunnitelmat hieman avoinna, mutta ainakin olisi tarkoitus mennä jonnekin syömään.. Katsotaan mitä keksitään!

Vaihtoaika on mennyt hurjan nopeasti ja kolmen viikon päästä olenkin sitten jo näillä näkymin takaisin koto-Suomessa. Kaikki hauska loppuu aikanaan, joten nyt kun täällä vielä ollaan, niin tarkoitus on ehtiä tehdä ja nähdä vielä paljon. :)

Oikein onnellista uutta vuotta kaikille!

Jouluja!!

Meikäläinen suuntaa huomenna aamulla pikkubussille ja päivä menee körötellessä Helsinkiä kohti. Jee jee!! Uudeksi vuodeksi sitten takaisin Petroon. :) Seuraavien kuvien myötä toivotan hyvää joulua kaikille! Kaikki kuvat ovat yliopistomme päärakennuksesta ja näissä kuvissa on vain murto-osa koristeista. Joulukoristeet tekivät vallankaappauksen noin viikko sitten. Täällä odotetaan jo uutta vuotta!!!! :)

Pipopäisiä ei jymäytetä

Tässäpä kuvia alkuviikolta.

 Maanantaina kävimme karvalakkiostoksilla. Paljon oli hattuja. Yksi minkki tarttui mukaan. Ei minulle. Jos "kauppa" näyttää vähän epämääräiseltä, niin sitä se olikin. Löysimme mestan yhden takapihan parkkipaikalta.

Tiistai-iltana vietimme taas yhtä "viimeistä iltaa" (olemme jo viettäneet viimeistä koko porukan iltaa, viimeistä lauantaita porukalla ja mitähän muuta). Kävimme testaamassa "Extreme-bar XXXX"-nimisen baarin. Ei ollut kovin extreme ainakaan silloin. Olimme ainoat asiakkaat.

Ääninen näytti tänään päivällä huuruisen kauniilta. Täällä on ollut himppusen kylmä viime päivinä. Pakkanen on paukkunut siinä -22 asteen pinnassa ja yöllä on ollut vielä kylmempi. Loppuviikosta päästään kai päivisinkin -25 asteeseen. Kerrospukeutumista, kerrospukeutumista.

Kävimme tänään hotelli Onego Palacen toisessa ravintolassa ("viimeisellä") lounaalla. Paikan pitäisi olla vissiin Petron paras. Niin naurettavalta kuin se kuulostaneekin, niin olipa kyllä mukava saada eteensä useammat aterimet ja kunnon valkoinen kangaspöytäliina!  Ruokakin oli ihan hyvää, vaikka ehkä mistään gourmet-paikasta ei voida puhua. Valitettavasti pääruoka oli visuaalisesti sitä ABC-tasoa, joten siitä en kuvaa edes napsaissut.

Täytyy muuten vielä mainita, että Onego vaikutti hotellinakin tosi hyvältä.. Että jos nyt suunnittelette matkaa Petroon, niin Onego voisi olla varma valinta. ;) Saatan raportoida paikasta vielä myöhemminkin, koska olemme päättäneet Kirstin kanssa mennä testaamaan ravintolan brunssin joku päivä tammikuussa.

Sellaista. Äsken kävimme vielä vilkuttamassa ja halimassa kolme kaveria matkaan kotia kohti. Vähänhän on nyt haikea fiilis, mutta hauskaa on, että itseasiassa kolme meidän seitsemän hengen porukasta opiskelee kevään Pietarissa. :) Olemme myös ehtineet suunnitella koko porukalla niin monta yhteistä reissua seuraavalle vuodelle, että taidan alkaa opettelemaan hyviä kaalikeittoreseptejä, jotta vuosibudjetti pysyy kurissa. ;D

Suoritusmerkinnät

Pikainen koulupostaus. Täällä tosiaan kurssit loppuvat vuodenvaihteeseen ja paikallisilla opiskelijoilla on tammikuussa tentit (loman lisäksi). Koska meillä vaihtareilla on hieman muokatut suoritustavat, olen jo tällä viikolla käynyt hakemassa suoritusmerkintöjä tiedekunnan kursseista. Olen siis korvannut kursseihin kuuluvat tentit erilaisilla tehtävillä.

Kävin ensin hakemassa yliopiston kv-toimistosta paperin, jossa on nimeni ja taulukko, jossa on kohdat kurssien nimille, tuntimäärille, arvioinnille ja opettajien allekirjoituksille. Sitten vain viimeisten tuntien yhteydessä lapun kanssa opettajien pakeille ja he täyttivät tarvittavat kohdat. Olen kohtuullisen innoissani, koska sain asteikolla 1(huono)-5(erinomainen) markkinoinnista ja johtamisesta vitoset ja verotuksesta nelosen! ;) Markkinoinnin maikka oli vielä niinkin mukava, että antoi minulle lahjaksi kurssilla lukemani kirjan alueellisesta markkinoinnista. Jee jee! :)

Ps. Sain asuntolamaksun selvitettyä. Siinä oli virhe (kuten oletinkin), mutta huvittavaa kyllä asuntolan johtajatar ei osannut sanoa asiaan juuta eikä jaata vaan jouduin selvittämään asian yliopiston kirjanpitotoimiston kautta ja sen jälkeen tiedottamaan asiasta myös asuntolan henkilökunnalle. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin.

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Tämä asuntolassa asuminen on kyllä edelleen välillä yllätyksellistä. Älkää käsittäkö väärin, tykkään tästä kokemuksesta, mutta joskus hieman hämmentää ja kiristääkin tämä meininki.

Yksi asuntolan tädeistä hoitaa täällä sähkölaskuista muistuttamisen ja huoneiden kunnon tarkistamisen. Hän myös yrittää aina itsepintaisesti puhua minulle voimakkaasti murtaen suomea ja koska valitettavasti harvemmin ymmärrän siitä paria sanaa enempää, puhun hänelle aina yhtä itsepintaisesti vain venäjää. Perjantaina illalla täti tuli ovelle koputtelemaan huoneiden tarkistamisen takia. Perustarkistuksen lisäksi hän ilmoitti, että minun pitää maksaa jotain lisää asuntolassa asumisesta. Tämähän hieman yllätti, koska en ole aikaisemmin saanut mitään suullista saati kirjallista tietoa asiasta. Enkä siis saanut nytkään mitään paperilla. Kysyin maksun syytä ja kerroin yliopistojen sopimuksesta, jonka mukaan asuntolassa asuminen on minulle ilmaista, ja nyt asiaa täytynee selvittää lisää. Pieni summa on ilmeisesti kyseessä, mutta silti huoh, täytyy sanoa, että nyt en kyllä jaksaisi juuri ennen Suomen-lomaa alkaa setvimään enää yhtään uutta asiaa. Huomenna lienen taas kuitenkin astetta viisaampi tuonkin asian suhteen.

Asian selvittäminen jäi kuitenkin siis perjantaina vielä kesken, koska olin juuri ulkovaatteet päällä lähdössä kavereiden kanssa lasilliselle tuossa ihan asuntolan lähellä olevaan ravintolaan. Ja täytyy kertoa sen verran, että rafla sijaitsee erään rakennuksen 5. kerroksessa ja oli oikein positiivinen yllätys. Sisustus ja tunnelma oli vähän täkäläistä normia fiinimpi, mutta hintataso ei ollut päätähuimaava.

Muutenkin viikonloppu on mennyt todellisen laatuajan merkeissä, kun osa kavereista lähtee jo keskiviikkona Petrosta pysyvästi. Eilen vietimme pikkujouluiltaa omatekoisen mulled winen ja Pokemon-pelin merkeissä. Kirjoitinko todella juuri Pokemon-pelistä? Tänään kävimme sitten joulumarkkinoilla/-kirpputorilla ja (lähes) jokasunnuntaisella pitsalla lempparipitseriassamme. Seuraavassa sekalaisia kuvia viikonlopun tunnelmista.

Lads

Meidän piti lähteä tänään päiväretkelle erääseen luostariin, mutta eipäs sitten mentykään. Minibussin ylibuukkauksen takia minä, Kirsti ja yksi brittikaverimme jäimme rannalle ruikuttamaan. Noh, hauska päivä silti takana - laatuaikaa Petrossa. ;)

Olen viime aikoina tuntenut hieman huonoa fiilistä yhdestä asiasta. Tähän maahan ja sen entisiin osiinhan mahtuu erilaisia keittiöitä vaikka millä mitalla, mutta en ole kokeillut täällä olon aikana kovinkaan montaa erilaista. Tänään sitten menimme vihdoin testaamaan Petroskoin kaukaasialaista ravintolaa. Ja mitä kävi. Pieni pettymys. Minä otin saslikin ja toiset "kaukaasialaista makkaraa"-annoksen ja lihat olivatkin ihan mainioita. Mutta lisuke! Ranskiksia! Vaikka ranuleita onkin ollut ikävä, niin en kyllä olisi kaivannut niitä tuohon. Buu..

Tästä hurjasta kulinaarisesta takaiskusta auttoi selviämään löytämämme irtokarkkikoju. Siellä oli erehdyttävästi Panda-lakuja muistuttavia lakuja. Nams. Karkkipussein varustettuna menimme sitten vielä katsomaan leffan Hope Springs. Tarina kertoo keski-ikäisen pariskunnan parisuhdekriisistä. Mielenkiintoinen valinta oli kyllä taas, mutta ihan hellyyttävä leffa. :D

Jouluiset viikonlopputerveiset!

Ongelmat on tarkoitettu ratkaistaviksi 2

Murmansk, Murmansk. Voisi varmaan kuvitella, että vuokrahuoneiston avainten palauttaminen olisi helpompaa kuin itse huoneiston löytäminen. Väärin! Meidän kohdalla se oli vaikeampaa.

Ennen kuin kerron siitä episodista, täytyy mainita vielä maanantain turistipalloilustamme. En tiedä, saanko näitä nähtävyyksiämme kertomalla jengiä vakuutettua siitä, että tavallaan Murmansk on aika siisti mesta ja vierailun arvoinen, mutta ihan sama. Se on ihan siisti mesta.

Maanantaina hyvän aamiaisen jälkeen suuntasimme katsomaan Leniniä. Siis ei sitä setää, vaan Neuvostoliiton aikaista maailman ensimmäistä ydinkäyttöistä jäänmurtajaa, joka on sattumoisin varastoitu Murmanskiin. Matka asunnoltamme satamaan oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja yhdessä kohtaa tehdasalueella junarataa ylittäessämme aloin jo miettimään, olemmeko ihan sallituilla mestoilla. Mutta Lenin on museoitu ja sinne pääsee myös sisälle ohjatuille kierroksille, eli olimme. Maanantaisin alus on valitettavasti kiinni, mutta koska täällä on oppinut yrittämisen kannattavan, kaksi rohkeinta meistä meni "kiinni"-kyltin ja vaijerin yli kysymään vartiohepulta, pääsisimmekö kuitenkin sisälle. Ihan vain vilkaisemaan. Ei onnistunut. Damn. Se olisi ollut kivaa.

Leninin jälkeen pyörimme vielä keskustassa, koska "meillä oli aikaa". Kaksi tuntia ennen junan lähtöä lähdimme kohti asuntoa tavaroita hakemaan. Matkalla oli tarkoitus tarkistaa paikka, jonne meidän kuului palauttaa avaimet ja lainaksi saadut liinavaatteet. Emme löytäneet paikkaa. Tässä vaiheessa ei ollut vielä kovin paha tuskan hiki päällä, olimmehan saaneet auttajaltamme toimiston numeron. Asunnolle päästyämme totesimme, että numero ei toimi. Pieni hiki. Olimme yhteydessä auttajaamme, mutta hän ei muistanut osoitetta, eikä hänellä ollut toista numeroa antaa. Hän oli myös sillä hetkellä varattu ja lupasi soittaa vähän ajan päästä. Netistä emme tietenkään löytäneet minkään sortin yhteystietoja, vaikka kaikkia google-variaatioita kokeiltiin. Kävimme myös Kirstin kanssa kyselemässä naapureilta tietäsivätkö he huoneiston omistajaa. Eivät tietenkään. Vähän isompi hiki.

Puolitoista tuntia ennen junan lähtöä, kaksikkomme, joka oli alunperin löytänyt kämpän, lähti juoksentelemaan niitä katuja pitkin, joilla muistelivat toimiston olevan. Sillä välin me loput jäimme väsäämään pientä kirjettä asuntoon jätettäväksi. Ajattelimme, että voinemme jättää avaimen naapurin huomaan. Turha oletus. Vaikka ihmiset ovat täällä todella avuliaita, niin tuossa kohtaa homma ei tuntunut toimivan ihan samalla tavalla kuin vaikkapa suomalaisessa kerrostalossa. Kukaan ei tiennyt mitään, eikä halunnut auttaa. Aikaisemmin oven avannut naapuri ei avannut sitä uudestaan.

Meidän raapustaessa viestiä venäjäksi, kaksikkomme kävi läpi ties kuinka monta sisäpihaa, josko ne näyttäisivät tutuilta. Tuloksetta, tietysti. Tässä kohtaa täytyy mainita, että täällähän käytetään muutenkin aika niukasti noita talonnumeroita sekä kadunnimikylttejä ja sehän ei helpota tietysti mitään asiaa, kun pitää löytää uusia osoitteita. :D 

Noin kolme varttia ennen junan lähtöä kaksikkomme saapui asunnolle ja aloimme pähkimään hien virratessa mitä teemme avaimen kanssa. Kokeilimme myös tässä välissä soittaa rapun seinään kirjoitettuun numeroon. Mikä idea?! :D Se ei tietystikään tuottanut mitään tulosta. Lopputulos: kaksi lappua, toinen asuntoon, toinen naapurin postilaatikkoon ja avain perään postilaatikkoon. Noin puoli tuntia ennen junan lähtöä olimme vihdoin valmiit lähtemään asemalle.

Rapsakka 25 tunnin paluumatka sujui hieman väsyneesti, mutta väsymyshän tunnetusti vain parantaa juttujen tasoa..  Junaan päästyämme auttajamme soitti ja selitimme tilanteen. Hän otti asian hyvin vastaan ja lienee joko A) kertonut toimiston väelle avaimesta B) mennyt tyhjentämään kämpän. Vitsi. Yhä edelleen pidämme peukkuja, että avain on löytänyt oikealle omistajalleen, varsinaista tietoa meillä ei asiasta ole.

Paluumatkan aikana ehdimme muun muassa ostaa savustettua kalaa ja yhden ravun. Sen nimi oli Colin.

Ongelmat on tarkoitettu ratkaistaviksi 1

Jos yhden vinkin voin antaa tuleville Venäjän-vaihtareille, niin se on: matkustakaa. Kotikohde on aina kotikohde, mutta ei kannata jäädä vain sinne. Lähtekää lähelle ja kauas. Uudet paikat antavat koko ajan lisää perspektiiviä ja opettavat uutta tästä maasta ja kulttuurista. Ja jos oikein hyvin käy, reissuilla päätyy oikein urakalla uiskentelemaan uusissa liemissä, kuten meillä kävi Murmanskin matkalla...

Alkuun täytyy sanoa, että meillä oli reissussa aivan huippuporukka ja kivaa oli. Vaikkakin vähän haastavaa joidenkin asioiden kanssa. Pätkäisen matkakertomuksen kahteen osaan ja tässä tulee nyt numero yksi. Sekavuutta on varmasti luvassa, sillä sellainen oli reissukin.

Lähdimme siis perjantaina matkaan ja 23 tunnin päästä, suunnilleen puolen päivän aikaan lauantaina saavuimme Murmanskiin. On muuten hemmetin ruma kaupunki. Muistuttaa betonibunkkeria. Satama ja ympäröivä maasto tekevät paikasta kuitenkin jotekin ruman kauniinkin. Silloin kun valoisalla jotain näkee. Ensimmäisenä junasta ulos päästyämme poliisi tuli kysymään dokumetteja. Papereiden näyttö sujui ongelmitta ja olipa muuten ensimmäinen kerta meikäläiselle, kun virkavalta täällä pysäyttää.

Majoitukseksi olimme varanneet huoneiston, jonka check-in aika oli kahden pintaan. Löysimme kalliin, joskin kelvollisen, ravintolan ja tankkasimme ennen asunnolle lähtöä.

Saavuimme oikeaan osoitteeseen, mutta emme löytäneet oikeaa paikkaa. Soitimme huoneiston vuokraajalle. Pienen selvittelyn jälkeen saimme kuulla, että meillä ei ole huoneistoa. Viisi minuuttia aiemmin olimme saanneet vahvistussähköpostin, että meitä odotetaan asunnolla avainten kanssa. Oli miten oli, puhelimessa kuulimme, että olimme kuulemma tehneet varauksen tammikuulle. Sitten kerrottiin, että huoneistossa on vesivahinko. Niin tai näin, kolmen aikaan iltapäivällä oli selvää, että meillä ei ole majoitusta.

Murmansk ei varsinaisesti oli opiskelijabudjetin matkaajien unelmakohde. Hotellien ja hostellien laskemiseen ei tarvitse kovin monen käden sormia, ja kalliit hotellit ovat kalliita. Kun kuulimme majoituksen menneen alta, päätimme mennä vieressä sijaitsevaan hämyiseen kahvilaan miettimään plan b:tä. Googlailun ja soittelun jälkeen saimme huomata, että viidelle on tilaa ainoastaan kaupungin kalleimmassa hotellissa. Ei hyvä. Tiimimme miesvahvistuksella on tili couchsurfing-sivustolla (googleta), joten päädyimme laittamaan siellä viestiä lähes kaikille Murmanskin majoittajille. Vain kaksi vastasi ja vain toisella olisi ollut tilaa kahdelle. Ei hyvä. Viimeisenä vaihtoehtona mietimme, että ainahan voimme ottaa yöjunan takaisin.

Onneksemme hämyiseen kahvilaan saapui kuitenkin nuori herra (myöhemmin selvisi kyseessä olevan paikan omistaja), joka kysyi tarvitsemmeko apua. Selitimme tilanteemme, jonka jälkeen tämä huikea heppu sanoi voivansa kierrättää meitä eri majapaikoissa kyselemässä vapaita huoneita. Täällä ollaan pääsääntöisesti niin avuliaita, että voi vain olla onnellinen. Päädyimme jakautumaan niin, että kaksi meistä lähti auttajamme kanssa ajelemaan ympäri kaupunkia ja kolme jäi kamppeiden kanssa kahvilaan tutkimaan muita mahdollisia majoitusvaihtoehtoja (minä kuuluin kahvilaporukkaan).

Reilun tunnin jälkeen saimme vihdoin ilouutisen, kun parivaljakkomme venäläisen auttajamme kanssa onnistui löytämään kohtuuhintaisen vapaan huoneiston meille. Jes! Sitä ennen he olivat ajelleet ympäri kaupunkia ja käyneet ainakin neljässä paikassa kyselemässä. Auttajamme oli vielä niin ystävällinen, että haki meidät loputkin kahvilasta ja heitti asunnolle. Reilut viisi tuntia kaupunkiin saapumisen jälkeen meillä oli siis vihdoin katto pään päällä.

Loppuilta menikin sitten kokkaillessa (minun ja Kirstin reissuspesiaaliksi on tainnut jo muodostua sieni-kasvis-pasta :)) ja muuten rennoissa merkeissä. Huom. Pasta maistuu paremmalle kuin miltä näyttää.

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, lähdimme sitten vihdoin kunnolla kiertelemään kaupunkia. Makeiden karvalakkien toivossa menimme ensin läheiselle torille, mutta päädyimme vain suurien mustiin pukeutuneiden (ja vähän ahdistavien) venäläiskauppiaiden ympäröimäksi. Uudet karvalakit jäivät odottamaan.


















Torin jälkeen kävimme katsomassa Aljoša-patsasta (googleta). Kapusimme ikuisuuden mäkeä ylös.

Patsaalta alas päästyämme olikin jo hämärää, joten kiersimme kuuman kaakaon kautta Murmanskin ortodoksikirkkoon. Kaunis paikka, tuli siellä kynttiläkin sytytettyä. :)

Illalla luvassa oli taas kokkailua ja leffoja. Petroskoihin jäänyt osa tiimistämme oli myös alkanut suunnittelemaan illallista paluupäivällemme ja siinä aikatauluja sumpliessamme huomasimme ostaneemmekin liput todelliseen etanajunaan. Paluumatka olikin 25 tuntia. Olimme pyytäneet halvimmat liput, kun tarkoitimme toiseksi halvimpia, emmekä olleet aiemmin huomanneet kahden ruplan ja kuuden tunnin eroa halvimpien ja toiseksi halvimpien lippujen välillä. Tilt. Ennen paluumatkalle pääsyä ehti kuitenkin vielä sattua ja tapahtua. Loppureissusta horinaa siis seuraavassa postauksessa. :)

Muuuuuuuurmansk

Tässä viikolla onkin ehtinyt olla kaikenlaista. Nyt on ollut lähinnä loppukiriä koulujuttujen suhteen, kun deadlinet häämöttävät reilun viikon päässä. Eilen meillä oli kv-toimiston ja venäjän opettajien järjestämät pienimuotoiset pikkujoulut, joiden yhteydessä pidimme noin 3-5 minuuttiset esitelmät opiskelijaelämän eri alueisiin liittyen. Oli ihan hauskaa, vaikka vähän tietysti jännitti, kun ei ole aikaisemmin ihan hirveästi esitelmiä tuolla tavalla isommalle joukolle tullut pidettyä. Venäjäksi siis. :)

Tänään on käsillä pitkään odotettu hetki, lähtö Murmanskiin! Lähdemme viiden hengen porukalla ja meillä on edessä, joidenkin mielestä ehkä hieman pitkähkö, 23 tunnin junamatka! Kohteessa lämpötila on jotain -10 ja -20 asteen välillä ja kaamosaika kun on, aurinko ei siis nouse. Hämärä matka tulossa siis, kuten joku sanoi. Takaisin tullaan tiistaina, vaivaisen 19 tunnin junamatkan jälkeen. ;)

Olen niin innoissani!! Odotan niin itse matkoja kuin perillä oloakin! Tuntuu, että edellisestä reissusta on jo ikuisuus, vaikka siitä on tosiasiassa tasan kuukausi. Olen myös hyvin innoissani siitä, että vihdoin on sopiva areena tuossa oikealla näkyvälle karvalakilleni. ;) Palataan tiistaina!

95 and counting

Heti alkuun pahoittelut kökköisistä kuvista, niitä on nyt luvassa sillä uudessa puhelimessa onkin huonompi kamera kuin mitä luulin. Ja jos haluan kirjoittaa tekstiviestiin ä tai ö, minun on valittava eesti keeli käyttöön.. Nooo, näitähän sattuu paremmissakin piireissä.

No, sitten asiaan. Eli tänään täällä juhlistettiin Suomen itsenäisyyttä ja oli kyllä mukavat juhlat. Paikka oli tosiaan Karjalan kansallinen teatteri ja tyylikkäitä vieraita oli ehkä parisataa. Me tyttöjen kanssa edustimme nuorempaa juhlakansaa. ;) Tilana teatteri on oikein hieno ja hyvin suomalainen. Yksityiskohdista mainittakoon esimerkiksi alakerrassa pulppuava suihkulähde. Paikalla oli myös orkesteri soittamassa ja luomassa tunnelmaa. Oikein kivaa!

Tarjolla oli hyviä ruokia alkupaloista jälkiruokaan, ainoana miinuksena huippuhauskan kokin leikkaamat hieman liian isot lihapalat, joita ei haarukalla saanut syötyä sitten mitenkään fiinisti. Änge siinä sitten kokonainen poron kyljys kerralla poskeen, niih.



Taisimme olla tyttöjen kanssa varsinaisia paparazzeja välillä.. :)

Paikalla oli jonkin verran suomalaisia, mutta minulle jäi sellainen käsitys, että enemmistö oli venäläisiä. Me tyttöjen kanssa juttelimme eniten konsulaatin väen sekä muutamien suomalaisten liike-elämän edustajien kanssa. Ja tietysti tuon hulvattoman kokin kanssa. Kokkien kanssahan pitää aina vähän jutella, eikös.

Varsinainen tilaisuus kesti muutaman tunnin ja jatkotkin oli järjestetty, mutta itse päädyin ne skippaamaan. Täytyy kyllä taas kerran sanoa, että aivan mahtava olla täällä ja eipä olisi joku aika sitten uskonut tuollaiseenkin tilaisuuteen pääsevänsä.

Ainoa suunta on ylöspäin

Täällä, niin kuin muun muassa Suomessakin, on ollut viime päivinä aika mukavan talvinen keli. Ja välillä aivan hemmetin ärsyttävä lumipyry ja jäätävän kylmä tuuli. Homman nimi on nyt kuitenkin se, että pohjoisempaan on päästävä! Suuntaamme siis perjantaina brittityttöjen kanssa Murmanskiin! JEE! Paluu tapahtuu tiistaina päivällä. Lippuja ei vielä ole, mutta ne mennään hankkimaan keskiviikkona. Majoituksena meillä on joku edullinen huoneisto, josta vinkki saatiin toisilta vaihtareilta. En malta odottaa!!!

Hauskaa ja harmillista

Arvatkaas mitä kävi heti, kun olin haikaillut oman kotiajan perään? Kämppikseni lähti viikonlopuksi reissuun. AH.

Viikonloppu on mennyt pääosin mukavissa merkeissä. Yksi takaiskukin mahtuu mukaan. Harmillisesti onnistuin eilen hukkaamaan puhelimeni ja lompakkoni. Onneksi täällä sim-kortit ovat prepaid ja lompakossakaan en kanna tärkeitä kortteja vain ainoastaan pieniä summia käteistä, joten loppupeleissä mitään supertärkeää ei kadonnut. Katsotaan nyt, jos ne vielä jostain ihmeenkaupalla löytyisivät. Uuden puhelimen käväisin jo hakemassa, niin saa laitettua herätyskellon huomisaamulle. :)

Muuten viikonloppu on mennyt leppoisasti. Perjantai kului koulupuuhien parissa. Aina, kun minulla on luppoaikaa yliopiston päärakennuksella, käyn kirjastossa/lukusalissa tekemässä läksyjä ja olemassa koneella. Perjantaina kulutin tuolla taas aikaa. Mesta on jotenkin hyvin kotoisa vanhoine arkistokaappeineen ja kaiken lisäksi paikalla on aina kirjastotätejä, joille pitää kertoa kun haluaa tietokoneelle. Tykkään kaikista tädeistä täällä. Ja niitähän riittää joka kulmaan. Lähimmän pullakioskin tädit olen mielessäni jo adoptoinut.

Tiistaina luvassa on spesiaali-ilta, kun juhlistamme jo silloin täällä Suomen itsenäisyyttä. Kun on tällaisessa pienemmässä kohteessa vaihtarina, eteen tulee tilaisuuksia, joita isommissa paikoissa ei välttämättä tulisi. Ihan huippua! Meidät Suomi-tytöt kutsuttiin suurlähetystön Petroskoin toimipisteen konsulin toimesta itsenäisyyspäivän vastaanotolle, joka järjestetään Karjalan kansallisessa teatterissa. Olen ollut mahdollisesta itsenäisyyspäivän vastaanotosta innoissani jo ties kuinka kauan. Siis kauan. Vaikka arvokas juhla onkin kyseessä, pukukoodi ei vaadi pitkää iltapukua, ja perjantaina intouduin sitten jo mallailemaan (sitä ainoaa mukana olevaa) mekkoa päälle.

Hyvä on, hyvä on, en aloita näillä poseerauksilla muotibloggaajan uraa. Mutta perjantain aloitin muuten huikean kampaaja-Tanjan tuolissa! Toivotaan, että osaan föönata tukan yhtä kauniiksi tiistaina.. :)

Eilen ja tänään olemme viettäneet hauskaa aikaa vaihtariporukalla. Täytyy sanoa, että alkaa nyt jo tulla ikävä tätä meidän porukkaa! En osannut ennen tänne tuloa edes ajatella, että tutustuisin noin mahtaviin tyyppeihin. Meillä on klikannut heti ensitapaamisesta lähtien niin hyvin, että porukkamme tuntuu ihan pikku perheeltä. :)

"We wondered whether the wind would blow it down," said Pooh.

Minulla on vähän sellainen tunne, että meillä vetää. Tänään on ollut aika hemmetin tuulinen päivä, ja vaikka miinuksia on ehkä noin kymmenisen, niin on muuten ollut kylmä! Hrr.

Ps. Videossa kuuluva rusahdus johtuu muuten siitä, että kämppikseni istui sängylleen. Sellaista meillä! :)

Tällasta tänään.

Koska parina viime päivänä on taas joutunut hieman keräilemään zen-ajatuksia kasaan erinäisten, lopulta aika pienten, asioiden takia, olen huomannut kaipailevani joitakin asioita Suomesta tavallista enemmän. Pääosin täysin hassuja asioita itsessään, huomaan nyt niitä listatessani. Mutta ehkä niissä piilee taustalla jotain. Pakko piillä. Miten muuten selitän nämä. ;) Kaipaan asioiden lisäksi tietysti myös ihmisiä, mutta ei mennä siihen nyt.

Kaipaan kovasti sitä, että pääsen tekemään avocado-kananmunavoileipiä oman kodin keittiössä. Kaipailen ylipäätään omaa tilaa kodissa. Olin niin onnessani, kun joku aika sitten kämppikseni oli poissa pari päivää.

Kaipaan sitä, että voin mennä kotonani suihkuun myös keskiviikkoisin. Arvatkaa tajusinko juuri, mikä päivä taas huomenna on ja minullahan on jälleen itsemuotoutunut miellyttävä italialaisten mafiamiesten suosima rasvakampaus päässäni. Not kidding. Valitettavasti. Voi pee. Se on sitten taas pipopäivä huomenna.

Kaipaan myös sitä, että voin katsella YleAreenaa ja tarkemmin sanottuna Avaraa luontoa, jonka kertojaäänet pehmittävät rankimmankin sunnuntain. Tämä on ehkä avocadoleipiäkin hupsumpaa.

Kaipaan meidän mökkiä. Ja mökin ehtymätöntä irtokarkkivarastoa, jossa on aina myös salmiakki- ja lakunameja! Ne eivät kuulkaas ole täällä päin maailmaa ollenkaan itsestäänselvyys.

Kaipaan suomenkielisiä kirjoja. Minulla on täällä vain yksi mukana ja vaikka se ikisuosikkini onkin, en jaksa sitä toistuvasti lukea. Kaikki muut kirjani täällä ovat venäjäksi.

Huomaan kaipaavani joitain sellaisia asioita Helsingistä, joihin olin tänne lähtiessä aivan täysin lopullisen kyllästynyt. Ei se koira karvoistaan pääse, vai miten sitä sanotaan.. Osaan olen kyllä edelleen täysin lopullisen kyllästynyt.


Kaipaamispostausta ei voi tietenkään julkaista ilman edes pientä mainintaa äidistä. Äitiä kaipaan tietysti; enkä pelkästään äidin lyömättömän kuivausrumpupalvelun takia.

Kyl liika on liikaa, mut vähempi ei riitä

Mitäs meninkään sanomaan niistä joulukrääsistä. Kävin eilen pitkästä aikaa kauppakeskuksessa ja siellä ruokakaupassa. Ja mitäs mitäs mitäs siellä olikaan. Kaikki mukavasti keskitettynä yhteen paikkaan. Melkein tekisi mieleni tuoda tuliaisena tuollainen pään kokoinen kuusenpallo ja katsoa mitä joulukuuselle kävisi.

Tällä hetkellä tuon kuvan katsominen saa pään särkemään entisestään. On vodkaa ja sitten on chilivodkaa..

Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle

Kannan ylpeänä sekoitusta hienoista hämäläisistä ja savolaisista ominaisuuksista. Otsikkoon viitaten säästän teitä tällä kertaa vastuulta, jätän suuret höpinät väliin ja laitan vain kuvia tästä viikon varrelta. No okei, pienet kuvatekstit tulee kylkeen. Nyt mennään!

Täällä ei juuri jouluvaloja tai muuta joulukrääsää näe. Onneksi. Tiistaina bongasin kuitenkin tällaiset viritelmät.

  Lumi, missä olet?! Tältä näytti torstaina koulumatkan varrella.

Pulpetti, pulsa, mitä näitä nyt oli back in the day. Ja on edelleen.

Veroilmoituksen täyttöpuuhissa torstaina.

Meillä on asuntolan julkisivuremontti käynnissä. Vanhan seinän päälle laitetaan peltiä. Vaikka vasemmassa kuvassa ei ehkä siltä näytä, ulko-ovesta pääsee edelleen kulkemaan. Remonttimiehet hitsailevat viidettä päivää meidän huoneen ikkunan edessä.

 

Huone, jossa meillä on venäjän tunnit, on ensimmäisen oikeanpuoleisen oven takana. Tässä sitä tulee aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin odoteltua tunnin alkua.

Loppuun pieni makupala PetroStreetStylestä. Marjapuuro ja laventeli väreinä ovat kovasti in talvitakeissa. Turkiskoristukset must.