"We wondered whether the wind would blow it down," said Pooh.

Minulla on vähän sellainen tunne, että meillä vetää. Tänään on ollut aika hemmetin tuulinen päivä, ja vaikka miinuksia on ehkä noin kymmenisen, niin on muuten ollut kylmä! Hrr.

Ps. Videossa kuuluva rusahdus johtuu muuten siitä, että kämppikseni istui sängylleen. Sellaista meillä! :)

Tällasta tänään.

Koska parina viime päivänä on taas joutunut hieman keräilemään zen-ajatuksia kasaan erinäisten, lopulta aika pienten, asioiden takia, olen huomannut kaipailevani joitakin asioita Suomesta tavallista enemmän. Pääosin täysin hassuja asioita itsessään, huomaan nyt niitä listatessani. Mutta ehkä niissä piilee taustalla jotain. Pakko piillä. Miten muuten selitän nämä. ;) Kaipaan asioiden lisäksi tietysti myös ihmisiä, mutta ei mennä siihen nyt.

Kaipaan kovasti sitä, että pääsen tekemään avocado-kananmunavoileipiä oman kodin keittiössä. Kaipailen ylipäätään omaa tilaa kodissa. Olin niin onnessani, kun joku aika sitten kämppikseni oli poissa pari päivää.

Kaipaan sitä, että voin mennä kotonani suihkuun myös keskiviikkoisin. Arvatkaa tajusinko juuri, mikä päivä taas huomenna on ja minullahan on jälleen itsemuotoutunut miellyttävä italialaisten mafiamiesten suosima rasvakampaus päässäni. Not kidding. Valitettavasti. Voi pee. Se on sitten taas pipopäivä huomenna.

Kaipaan myös sitä, että voin katsella YleAreenaa ja tarkemmin sanottuna Avaraa luontoa, jonka kertojaäänet pehmittävät rankimmankin sunnuntain. Tämä on ehkä avocadoleipiäkin hupsumpaa.

Kaipaan meidän mökkiä. Ja mökin ehtymätöntä irtokarkkivarastoa, jossa on aina myös salmiakki- ja lakunameja! Ne eivät kuulkaas ole täällä päin maailmaa ollenkaan itsestäänselvyys.

Kaipaan suomenkielisiä kirjoja. Minulla on täällä vain yksi mukana ja vaikka se ikisuosikkini onkin, en jaksa sitä toistuvasti lukea. Kaikki muut kirjani täällä ovat venäjäksi.

Huomaan kaipaavani joitain sellaisia asioita Helsingistä, joihin olin tänne lähtiessä aivan täysin lopullisen kyllästynyt. Ei se koira karvoistaan pääse, vai miten sitä sanotaan.. Osaan olen kyllä edelleen täysin lopullisen kyllästynyt.


Kaipaamispostausta ei voi tietenkään julkaista ilman edes pientä mainintaa äidistä. Äitiä kaipaan tietysti; enkä pelkästään äidin lyömättömän kuivausrumpupalvelun takia.

Kyl liika on liikaa, mut vähempi ei riitä

Mitäs meninkään sanomaan niistä joulukrääsistä. Kävin eilen pitkästä aikaa kauppakeskuksessa ja siellä ruokakaupassa. Ja mitäs mitäs mitäs siellä olikaan. Kaikki mukavasti keskitettynä yhteen paikkaan. Melkein tekisi mieleni tuoda tuliaisena tuollainen pään kokoinen kuusenpallo ja katsoa mitä joulukuuselle kävisi.

Tällä hetkellä tuon kuvan katsominen saa pään särkemään entisestään. On vodkaa ja sitten on chilivodkaa..

Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle

Kannan ylpeänä sekoitusta hienoista hämäläisistä ja savolaisista ominaisuuksista. Otsikkoon viitaten säästän teitä tällä kertaa vastuulta, jätän suuret höpinät väliin ja laitan vain kuvia tästä viikon varrelta. No okei, pienet kuvatekstit tulee kylkeen. Nyt mennään!

Täällä ei juuri jouluvaloja tai muuta joulukrääsää näe. Onneksi. Tiistaina bongasin kuitenkin tällaiset viritelmät.

  Lumi, missä olet?! Tältä näytti torstaina koulumatkan varrella.

Pulpetti, pulsa, mitä näitä nyt oli back in the day. Ja on edelleen.

Veroilmoituksen täyttöpuuhissa torstaina.

Meillä on asuntolan julkisivuremontti käynnissä. Vanhan seinän päälle laitetaan peltiä. Vaikka vasemmassa kuvassa ei ehkä siltä näytä, ulko-ovesta pääsee edelleen kulkemaan. Remonttimiehet hitsailevat viidettä päivää meidän huoneen ikkunan edessä.

 

Huone, jossa meillä on venäjän tunnit, on ensimmäisen oikeanpuoleisen oven takana. Tässä sitä tulee aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin odoteltua tunnin alkua.

Loppuun pieni makupala PetroStreetStylestä. Marjapuuro ja laventeli väreinä ovat kovasti in talvitakeissa. Turkiskoristukset must.

Karjala-Suomi-Seuralle puhumassa

Olin tänään puhumassa Karjala-Suomi-Seuralle suomalaisten nuorten näkemyksistä ja elämästä, nuorten suhtautumisesta Venäjään sekä omasta opiskelustani täällä Petroskoissa. Minua pyydettiin tilaisuuteen reilu viikko sitten ja valmistelin esitystä tutkailemalla erilaisia viimeaikaisia nuorisotutkimuksia sekä grillaamalla kavereitani Venäjä-mielipiteistä.

Tilaisuudessa oli reilu parikymmentä ihmistä ja ilokseni sain huomata valtaosan olevan jossain 30-50-vuoden hujakoilla. Olin miettinyt mahdanko puhua mummeleille, joilla on kuulokokeet. En päätynyt. Minun esitykseni lisäksi kokouksessa käsiteltiin seuran yleisiä asioita ja tulevia projekteja. Muuten kokous pidettiin venäjäksi, mutta minua oltiin pyydetty puhumaan suomeksi, jotta seuran jäsenet saisivat kuunnella suomen kieltä. Seuran varapuheenjohtaja toimi tulkkina. Oli mielenkiintoista, sillä en todellakaan ole aiemmin puhunut tulkin välityksellä.

Esitykseni oli ensimmäisenä ja vaikka olin hyvin valmistautunut, minua taisi vähän jännittää. Meinasin sanoa olevani 32-vuotias. Suomeksi. Smuuttia, Nina, smuuttia. Osuuteni kesti noin 45 minuuttia tulkkauksineen ja kysymyksineen. Olisin saanut puhua pidempäänkin kuulemma.

Tuli kyllä huomattua, että aiheena suomalaisten nuorten suhtautuminen Venäjään oli oikeastaan aika vaikea. Miten kertoa kuulemiaan mielipiteitä diplomaattisesti? Monella kun tuntuu olevan melko negatiivinen mielikuva tästä maasta. Päädyin kertomaan tasaisesti vähän eri kantoja ja omasta mielestäni selviydyin lopulta ihan hyvin. :)

Yleisö ei päästänyt minua ihan helpolla kysymysosuudessa. Sen lisäksi, että oltiin kiinnostuneita positiivisista asioita, tuli myös kritiikkiä suomalaisia toimintamalleja kohtaan. Jouduin kovasti miettimään, mitä vastaan esimerkiksi kysymykseen, käyttääkö joka kolmas suomalainen nuori masennuslääkkeitä ja miksi viittaamassani tutkimuksessa kuitenkin puhuttiin nuorten olevan yleisesti tyytyväisiä elämäänsä. Tulevatko hyvät tulokset pillereiden popsimisen jälkeen? Minulta kysyttiin myös miten suomalaisten nuorten vanhemmat suhtautuvat nuorten avoliittoihin ja eroihin. Täällä kun avoliitot ovat vasta tekemässä tulemistaan ja kysymyksen asettelusta heijastui, että kysyjä suhtautui ilmeisen kriittisesti siihen, että nuoret "viettävät öitä yhdessä" ennen avioliittoa. Myös suomalaisten ja venäläisten opiskeluviisumeiden hintaan liittyvä keskustelunavaus oli mielenkiintoinen ja aika haastava. Nämä kaikki olivat aiheita, joihin en_todellakaan ollut varautunut.

Ilmeisesti esityksestäni kuitekin tykättiin, sillä kokouksen jälkeen minua pyydettiin haastateltavaksi kahteen paikalliseen mediaan. :D Torstaina luvassa on haastattelu Karjalan Sanomiin ja aiheena on lähinnä opiskeluni täällä. Viikon parin sisään lupauduin mennä puhumaan Karjalan televisioon lisää suomalaisista nuorista. Minulla oli kuulemma mielenkiintoisia avauksia. Aion kirjoittaa ikäni ylös kumpaakin tilaisuutta varten.

Понедельник = taas uusi viikko

Takana on rauhallinen viikonloppu, lähinnä ähisin verotuksen tehtävien parissa ja joogatunneilla. Lauantaina pyörähdimme kyllä tyttöjen kanssa lasillisella ja opiskelijajuhlissa eräällä klubilla, mutta olin jo himppusen ennen kahtatoista kotona, eli vähälle jäi juhliminen tällä kertaa.

Hyvä, että olin ottanut iisisti, sillä muuten tämä aamupäivä olisi varmaan ollut vieläkin tahmaisempi kuin se nyt oli. Alla oleva kuva on taloustieteen laitoksen neloskerroksesta siitä kuuluisasta taulusta, josta valitaan kurssit ja jossa on tiedotteet peruuntumisista ja muista. Alun hankaluuksien jälkeen minusta ja taulusta on tullut kaverit. Maanantain aamukasin luentojen aikaan olen aina niin unenpöpperössä, että kadottaisin varmaan oman päänikin ellei se olisi kiinni minussa. Silloin taulu on hyödyksi. Tänään tosin opettajakin oli vähän ulalla, joten juoksimme kaikki sitten luokista toisiin kun kukaan ei oikein tiennyt missä pitää ja voi olla.

Ennen päivän venäjän tuntia kävin printtailemassa papereita huomista ja tulevaa varten. Loppuilta menikin sitten ensimmäistä vielä valmistellessa..

Heti koulun jälkeen vuorossa oli kuitenkin alla olevan näköistä tekemistä. Kuvassa olevan taulukon sain jokin aika sitten venäjän kielen maikaltamme koska: "Nina, sinulla on ongelma". Lupaava alku, ajattelin silloin.  Maikka kuitenkin tarkoitti, että ongelmani on se, että minulta puuttuu taulukko, jossa on kaikki päätteet. No nyt ongelma on korjattu ja sen lisäksi, että voin tarkistaa päätteet taulukosta, uskon saavani sen väreistä virkistystä nyt, kun rakkaat Möllerin omega-D-vitamiini-kalaöljy-kaikkionhyvinvaikkaetnäkisipäivänvaloakolmeenkuukauteen-kapselini ovat päässeet loppumaan.

Ja mikäpä maanantai olisi ilman pyykkivuoroa. Ei, en edes kuvittele, että elämäni olisi jännittävää. :P

Pietarin tehtaalta päivää

Käytiin tänään vaihtariryhmän kanssa museossa, joka esittelee Petroskoin historiaa teollisesta näkökulmasta. Petroskoin nimihän tarkoittaa venäjäksi Pietarin tehdasta.  Huoneessa, jossa esiteltiin Neuvostoliiton aikoja, oli paljon asiaa traktoreista ja metsätyökoneista. Tuli ihan kotoisa olo.

Vierailun lopussa pääsimme istumaan "tehtaanjohtajan pöydän" ääreen kuvattavaksi.
Edustuskuva:











Todellinen tilanne:

No judgement. Just sayin'.

En ole ryppyotsainen opiskelija (en ainakaan myönnä!), mutta sen verran tylsimys myönnän olevani, että odotan saavani uutta relevanttia tietoa luennoilla. Voin ihan hyvin katsoa youtube-videoita kotonakin.

Avautuminen liittyy eiliseen markkinoinnin luentoon ja tämän päivän verotuksen luentoon. Kuten sanottu, täällä opetus on Suomeen verrattuna koulumaisempaa. No, nyt noilla parilla luennolla on tuntunut, että olisin takaisin yläasteella. Huono juttu. Markkinoinnin kolmen tunnin luennosta katsoimme puolitoista tuntia videoita vuonna 2006 Cannesissa palkituista mainoksista. Puolitoista tuntia mainoksia. L-i-i-k-a-a. Opettaja oli tämän ajan poissa ja hänen palatessaan aloimme pelata oppilaiden kehittämää peliä, jonka asiasisältö oli lähellä nollaa. Loput puolitoista tuntia meni kaaoksessa ja arvaillen muun muassa Coca-colan mainosmusiikkia. Huoh.

Tänään verotuksen puolentoista tunnin luennolla lähes puolet ajasta meni siihen, että opettaja odotteli hiljaa, josko oppilaat olisivat hiljaa, ja sen jälkeen paasasi heille hölinästä. En sano etteikö meillä Suomessakin olisi välillä pulinaa luennoilla ja itsekin siihen toisinaan syyllistyn, mutta harvemmin se meillä kestää lähes taukoamatta läpi tunnin. Vai onko aika ehtinyt jo kultaamaan muistoni tässä asiassa?! :)

Kaksi vähän kehnompaa luentoa ei tietysti maailmaa kaada, suurin osa kun on ollut hyviä. Joskus vain viikossa on useampi väärällä jalalla aloitettu maanantai peräkkäin ja silloin kaikki asiat ottavat herkemmin päähän. Onneksi tällä alkuviikolla meillä on ollut tuolla asuntolan alakerrassa vaksivuorossa ihana täti, joka aina tervehtiessä kutsuu minua Katariinushkaksi, joten pakostakin tulee aina hymy huulille kotiin tullessa. :)

Laitetaan tähän loppuun vielä päivän tsempparikuvaksi ihana yksityiskohta yhdestä ruokalistasta. Ei, ei ole valitettavasti meidän kouluruokalan lista.

Monikertaviisumi taskussa

Nyt pääsen halutessani poistumaan maasta ja pääsen vielä takaisinkin! Kuten otsikko kertoo, olen siis saanut monikertaviisumin. Viime perjantaina tuli viestiä, että viisumit ovat valmiina ja kävin viemässä passini rekisteröintitoimistoon (tjms) viisumin luovutusta varten. Tänään kävin hakemassa paperit.

Monikertaviisumia alettiin hakea hippusen reilu kuukausi saapumisen jälkeen. Meidän täytyi ostaa venäläiset vakuutukset suomalaisten lisäksi. Vakuutukseni maksoi noin 400 ruplaa. Hieno noin kymmenen euron läpyskä siis kyseessä. Minun ja Kirstin vakuutukset olivat myös hieman eri hintaiset. Miksi, syytä en tiedä. Kv-toimiston väki auttoi vakuutuksen hankinnassa, neuvoi missä tarvittavat oikean kokoiset mattapintaiset passikuvat kannattaa ottaa ja saatteli meidät HIV-testiin lähes käsikynkässä. Etenkin viimeinen oli hyvä, sillä muuten olisimme saattaneet juosta karkuun klinikan nähtyämme.

Kaikissa vaiheissa oli pientä hämminkiä ja odottelua, mutta loppujen lopuksi kaikki asiat saatiin hoidettua ihan mallikkaasti. Tarvittavien paperien toimittamisen jälkeen odottamista oli siis vajaa neljä viikkoa. Ei paha, kun ei ollut mitään kiirettä päästä liikkumaan rajan yli.

  

Terveyspaperit kirjoitettiin klinikalla sellaista vanhaa mustaa kopiopaperia apuna käyttäen. Että well hello 80's vaan.

Ihan kiva, että nyt voi halutessaan lähteä maasta. Suomesta tullessa oli tottumista ajatukseen, että ei voi lähteä, tai jos lähtee, ei voi tulla takaisin. Vaikka poistumista ei suunnitellut, vapaaseen kulkemiseen tottuneena kokemus oli uusi.

Viisumissa lukee yhdessä kohtaa maininta yhdestä alle 16-vuotiaasta lapsesta. Hämmentävää. Huomasin asian vasta kotiin päästyäni. Varmaan tähänkin on jokin järkevä selitys. Ja sukulaiset älkää huoliko, en ole ainakaan tietääkseni tullut äidiksi viimeisen kuudentoista vuoden aikana.

Reissupostaus part. 3

Palataan vielä kolmannen postauksen verran Pietari-Moskova-matkaan. Seuraavassa yksityiskohtia, jotka antavat vähän erilaista näkökulmaa reissuumme kuin kaksi aikaisempaa postausta.

Matkaseurastani täytyy mainita sen verran, että reissut Lauran kanssa ovat aina hervottaman hauskoja eivätkä koskaan täysin smuutteja tai suunniteltuja. Kerran olemme lähteneet matkaan niin, ettei kummallakaan ollut mitään hajua missä tulemme majottumaan, toisella matkalla päädyimme pari tuntia ennen lähtöä venyttämään reissua paluulennon ylibuukkauksen takia. Kaikki menee kuitenkin aina lopulta hyvin ja saamme joka kerta nauraa vedet silmissä (lähinnä) itsellemme.

Pietarissa on upea leivoksia, lihaa ja muita herkkuja myyvä kauppa Магазин Купцов Елисеевых. Sisällä on aina orkesteri ja/tai pianisti soittamassa ja puitteet ovat upeaakin upeammat. Menimme Lauran kanssa tietysti visiitille tuonne herkkutaivaaseen. Lähtiessä pysähdyin ottamaan kuvaa macaron-kuusista. Ei olisi pitänyt. Sekunnissa vartijan käsi oli olkapäälläni ja minulle kerrottiin, että neiti on hyvä eikä ota kuvia. En tiedä oliko se vihje, mutta nokka osoitti samaan aikaan kohti ovea. Olimme kyllä lähdössä muutenkin. Olisipa ollut noloa tulla heitetyksi ulos herkkukaupasta.

Jottei tulisi kuvaa, että löysimme vain upeita ruokapaikkoja ja herkuttelimme vain sivistyneesti, voin kertoa, että Pietarissa kökötimme vajaa puolisen tuntia vesisateessa bussipysäkillä, katselimme isoa laumaa paikalla olleita mellakkapoliiseja ja natustelimme saslikin makuisia ruistikkuja samalla kun odotimme, että jotain tapahtuu. Meille tuli kylmä. Mitään ei tapahtunut.
Vähemmän onnistuneisiin ravintolakokemuksiin lasketaan Spy cafe (tjms), jossa ruoka oli kyllä ihan ok, mutta sähkötuoli sisutuksena ja Lady Gaga taustamusiikkina ei.

Vaikka olimme Lauran kanssa muuten ihan hyvin varustautuneita (minulla oli mukana vain kangaskassillinen tavaraa ja Lauralla ei ollut yhtä ainoata lämmintä paitaa mukana marraskuisella matkallaan), karttojen kohdalla oli pieniä puutteita. Kummankaan kaupungin karttaa meillä ei suotta ollut etukäteen, mutta Pietarista sentään saimme hommattua kunnollisen. Moskovassa meillä ei ollut missään vaiheessa kunnon karttaa. Ei varmaan ihmekään, ettei miljoonakaupunki tuntunut pelottavan suurelta, kun navigoimme hostellista saamamme kulttuurikartan avulla, jossa oli ehkä noin viisi katua merkittynä.

Erilaisia kohtaamisia tapahtui myös reissun aikana. Täällä Petroskoissa on tottunut siihen, että aina välillä kadulla tulee vastaan joku "luotettavan" oloinen mies, joka yrittää myydä selvästi varastettua puhelinta. No, Moskovassa metron rullaportaissa törmäsin toisenlaiseen yrittäjään. Yhtä luottamusta herättävä tyyppi oli kyseessä, mutta hän halusi tietää, paljon puhelimeni maksaa. Ja voisiko hän katsoa sitä. Voi jösses. Kuinka vanhaan lankaan ihmiset menevät, kun tuota kannataa yrittää?

Viimeisenä päivänä päädyin tekemisiin hieman erilaisen moskovalaisen kanssa. Olin ostamassa eväitä kotimatkaa varten ja kaupan kassa ei pystynyt rikkomaan 1000 ruplan seteliäni (noin 25 euroa). Minulla ei ollut pienempää rahaa riittävästi ostoksiin nähden. Olin jo jättämässä tavarat hihnalle,  kun kassajonossa seuraavana ollut tyylikäs turkkiin pukeutunut leidi tuli avuksi ja ynnäsi ostokseni omaan laskuunsa. Tässä vaiheessa seisoin monttu auki vieressä, kunnes jäätymisestä toivuttuani aloin vuolaasti kiittelemään naista. Onneksi ostokseni eivät olleet suuren suuret.

En voi valittaa sairastumistani täällä, koska olen säästynyt muun muassa sairaalareissuilta ja niin pahoilta  ruokamyrkytyksiltä, että olisin oksentanut toisten päälle bussissa (vaihtarikaverit ovat joutuneet tällaistakin kokemaan :/). Voin kuitenkin sanoa, että on hyvin kiusallista kun pakki menee sekaisin kauan himoitseman sushin jälkeen korttelissa, jossa on vain Pradan ja Ferrarin tyyppisiä liikkeitä. Nimim. Minä Moskovassa.

Reissupostaus part. 2

Täytyy sanoa, että Moskova oli hyvin mielenkiintoinen kokemus. Lähdin matkaan odottavaisin mielin, sillä olin kuullut kaupungista niin paljon sekä hyvää että huonoa. Lähdin kaupungista vähän erikoisin fiiliksin.

Moskova tarvitsee ehkä revanssin kauniimman sään ja himppusen luksusta sisältävän majoituspaikan kera. Tai jotain. Sää oli siis melko kurja ja vettä tuli joka päivä. Tiedän, marraskuu ei ole matka-aikana ehkä ihan peliveto. Hostellimme oli oikein hyvällä paikalla ja ihan siisti, mutta jotain jäi fiiliksestä puuttumaan. Ja vessasta. Nimittäin lavuaari. Mutta koska minulle jo paperin ja pönttörenkaan löytyminen ovat luksusta, en laske lavuaarin puuttumista suureksi miinukseksi.

Löysimme useita kivoja ja hyviä ruokapaikkoja ja näimme kaikki "tärkeät" kohteet Punaisesta torista duumaan ja Arbatin kävelykadun alueeseen. Kävimme luksusalueilla ja hieman ydinkeskustan ulkopuolella. Silti tuntui, että jotain puuttui. Kaupungista jäi jotenkin kolkko fiilis. Väenpaljous ei haitannut, mutta täytyy myöntää etteivät kuusikaistaiset autotiet keskustassa luoneet sitä tunnelmaa, josta itse pidän.
Matkaseurani Lauran mielestä Moskova on paljon hankalampi venäjää osaamattomalle kuin Pietari. Esimerkiksi metrossa asemat on kirjoitettu vain kyrillisillä kirjaimilla.

Kaupungin arkkitehtuuri on jokseenkin hämmentävää. Tuntuu, että eri tyylisuuntauksia edustavia rakennuksia on vain lätkitty ympäriinsä sokkona. Tavallaan se voisi olla siistiä, mutta..jotenkin se ei nyt tuolla iskenyt. No, seuraavassa kuvasatoa. Huomasin, että olen kuvannut lähinnä pytinkejä ja ruokaa, mutta mitäs sitä toisaalta muutakaan kuvaisi.

Keskiviikkoaamuna sää oli hetken oikein hyvä. Aloitimme turisteilun Bolšoi-teatterin pällistelyllä.

Punainen tori oli hieno, mutta epätodellinen jättikokoisilta leluilta näyttävine rakennuksineen. Ulkomaalaisvirasto edustaa esimerkillisesti kaupungista löytyviä piikikkäitä pilvenpiirtäjiä.

Izmaylovon tori oli jotain aivan uskomatonta. Betonilähiön keskelle pykätty satulinnakompleksi myös huokui aavemaista tunnelmaa, sillä olimme muutamaa remonttimiestä lukuunottamatta ainoat ihmiset torilla. Ilmeisesti muut olivat keksineet ajoissa, ettei tori ole parhaimmillaan kun vettä tulee vaakatasossa.

Kauppakeskus GUM jatkoi talvivaloineen samaa hämmentävää linjaa betonin ja rakennustyömaiden keskeltä nousevana lähestulkoon liiallisena loistona.

Moskovan korkeakulttuuriosuudesta vastasi Puskinin mukaan nimetty valtion taidemuseo, joka oli huomattavasti Eremitaasia kevyempi kokemus ja mukava lähtöpäivän tekeminen.

Ensimmäisen aamun surkeaa aamiaista lukuun ottamatta löysimme mainioita ravintoloita. Maanantaina aamupäivällä löysimme vegelounaspaikan, josta oli hyvä käydä hakemassa vähän syvyyttä meininkiin.. ;)

Maanantai-iltana söimme Moskovassa harjoittelussa olevan Annan kanssa Propaganda-nimisessä paikassa. Oli kaikin puolin kiva ilta ja päivä, kun olimme saaneet nauttia kaupungissa kiertelystä Annan opastuksella! Tiistain ja keskiviikon ravintoloista suurin suosikki oli Счастье (suom. onni), joka löytyy myös Pietarista. Hyvin hempeä sisustus ja tunnelma, herkullisia leivoksia ja ihana aamiainen. Kyllä, kävimme samassa paikassa sekä iltaleivoksilla että aamupalalla. Nams. Johan häipyivät aikaisemmat aakkari-pettymykset.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että hyvä reissu takana. Ja täytyy myöntää, että nyt on entistä suurempi hinku tutustua uusiin kaupunkeihin ja paikkoihin täällä, jotta saa lisää vertailukohtia!

Reissupostaus part. 1

Hyvä reissu takana. Olin kyllä kunnon flunssassa koko matkan ajan, mutta armoton räkätauti ja hannelelaurimainen äänikään ei estänyt nauttimasta kahdesta kovin erilaisesta kaupungista ja tietysti mitä mainioimmasta seurasta!

Paljon ja enemmän olisi kerrottavaa, mutta yritän nyt pysyä enemmistön kannalta mielenkiintoisimmissa aiheissa. Haha, niinpä vissiin onnistuu. Ensimmäisenä voisin kertoa mielestäni aika hauskasta tavasta, joka täällä on voimissaan pienemmillä juna-asemilla. Petroskoista Pietariin mentäessä juna pysähtyy parilla pienellä asemalla ja näillä asemilla matkustajilla on mahdollisuus ostaa evästä suoraan korista tai sangosta. Mummot ja muut paikalliset tulevat nimittäin laiturialueelle myymään keräämiään marjoja ja omenoita sekä kalastamiaan kaloja.

Itse matkustamiseen liittyen mainittakoon, että tällä reissulla junat olivat muuten uusia, mutta juurikin Pietariin matkatessa alla oli vanhempaa kalustoa. Ihan kiva, että kysessä oli vain päiväjuna, sillä huh, jouduin oikein miettimään milloin viimeksi olen törmännyt yhtä karseaan vessaan. Kuvat eivät kerro edes koko totuutta.

Pietariin päästyä edessä oli taas iloinen yllätys hostellin muodossa. Viime kerran Mir Hostel oli todella paljon mieleeni ja niin oli kyllä tämän kerran Soul Kitchen Juniorkin. Voin suositella hyvin lämpimästi! Hyvä sijainti, isot ja ihanat tilat, ystävällinen henkilökunta ja mukava tunnelma. Ja meidän huone oli maailman söpöin! :)

Sattuneesta syystä olin naurettavan innoissani koko Pietarissa olon ajan. Jopa niin innoissani, että heräilin yöllä valvomaan ja töllistelemään ikkunasta Moika-jokea ja fiilistelemään kaupunkia. Valvomisen tulokset näkyvät silmäpusseina seuraavassa kuvassa. :D

Koska kyseessä oli jo kolmas kertani kaupungissa, enkä ollut vieläkään käynyt Eremitaasissa, suuntasimme lauantaina sinne. Yksi sana riittää kuvaamaan paikkaa: läkähdyttävä. Niin paljon kultaa, purppuraa, taidetta ja kaikenlaista loistetta, että parin tunnin kiertämisen jälkeen olimme aivan uuvuksissa. Hieno mesta, ei siinä, mutta kohtuullisen överi vaan.

Pääsimme sisään tunnin jonotuksen jälkeen. Silloin vielä hymyilytti.

Muuten kahden päivän agendalla oli uusiin kaupungilla kiertelyä, tärkeisiin rakennuksiin tutustumista ulkoapäin ja joskus kaukaakin, ostostelua ja paljon hyvää ruokaa. Kahviloista ja ravintoloista muun muassa Clean Plates Society, Буше ja Свободное время hurmasivat uusina tuttavuuksina. Viimeiseen pääsin tutustumaan, kun tapasin vaihtarikaveri-Aleksin, jonka kanssa olemme aikanaan tankanneet venäjän kielioppia samoilla tunneilla. Oli kyllä todella hauska vaihtaa kokemuksia tästä maasta ja vaihdosta!

Sunnuntai-iltana pakkasimme sitten kimpsut ja kampsut ja suuntasimme yöjunalla kohti Moskovaa. Sisälämpötila 26 astetta junassa takasi, että saavuimme puoli kahdeksan aikaan aamulla tuohon suurkaupunkiin huonosti nukkuneina, mutta hyvin hikoilusta hoikistuneina... :D Seuraava postaus onkin omistettu Moskovalle.

Matkaan lähden, matkaan lähden

Nyt on yksi pitkään odotetuista hetkistä käsillä! Lähden tuossa vähän puolen päivän jälkeen junalla kohti Pietaria ja noin puoli kahdeksan aikaan illalla tapaan siellä Suomesta tulevan ystävän, maailman huikeimman reissuleidin. Caaaaaaaaan't wait!

Tulevien päivien aikataulu on seuraavanlainen. Perjantaista sunnuntai-iltaan asti vietämme laatuaikaa Pietarissa. Vaikka edellisestä vierailusta on vain muutama viikko aikaa, olen aivan innoissani paluusta tuohon kauniiseen kaupunkiin, jossa riittää nähtävää ties kuinka moneksi päiväksi vielä tulevaisuudessakin! Tuleva kotikaupunkini - hurjaa! :) Sunnuntai-iltana on taas aika kaivaa matkaliput taskusta, kun lähdemme yöjunalla kohti Moskovaa! En ole aiemmin käynyt Moskovassa, joten innolla odotan sinne pääsyä. Voi olla ihan "vähän" erilainen mesta Petroskoihin verrattuna.. :) Moskovassa ollaan maanantaiaamuna joskus puoli kahdeksan aikaan ja siinä riittääkin sitten nähtävää..! Kolme päivää Moskovassa ja keskiviikkona edessä on sitten kotimatka.

Pikantin säväyksen reissuun tuo se, että täällä vietetään Putinin vuonna 2005 uudelleen elvyttämää Kansallisen yhtenäisyyden päivää 4.11., eli sunnuntaina (ja ilmeisesti myös maanantaina 5.11., koska mitäs sitä nyt ainoastaan yhdellä päivällä tekisi). Juhlapäivä on viime vuosina kasvanut kuulemma isoihin mittoihin, joten josko pääsisimme todistamaan vähän juhlahumua!

Hauskaa on myös se, että Pietarissa tarkoituksena on ehtiä törmäämään pariin vaihtarikaveriin Helsingistä, ja Moskovasta löytyy myös viikkiläinen. Venäjän valloituksessaan vähän hämärämpiin paikkoihin etenevät brittikaverit sattuvat myös olemaan osin samaan aikaan Moskovassa, joten tuttujahan tuntuu olevan täällä jo ihan joka nurkalla.

Paljon kivoja juttuja siis tiedossa seuraavien kuuden päivän ajalle! Tietokone jää kotiin, joten palailen sitten kotiin palattua asiaan (todennäköisesti hirveän kuvaläjän ja huutomerkkien yliannostuksen kanssa).

Pietari it is - todellakin!

Joitakin vuosia sitten isäpuoleni antoi minulle luettavaksi artikkelin, jossa sanottiin muun muassa, että koskaan ei saa jäädä paikalleen, tilaisuuksiin on oltava valmis tarttumaan nopeastikin ja päämäärä ja tavoitteet on aina pidettävä mielessä. Hyviä ajatuksia, ja siksi olen säilyttänyt artikkelin ja ajatukset tallessa. Kolmisen vuotta sitten satunnaisen tuttavan viisaiden sanojen johdosta kirjoitin listan asioista jotka haluan saavuttaa tiettyyn aikaan mennessä. Ei siis ihme, että tämä viisivuotissuunnitelmien luvattu maa tuntuu niin mieleiseltä. ;) Muutama listan kohta on jo ruksittu saavutettuina, joitakin on vielä saavuttamatta ja jotkin tulevat tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Viimeiseen kohtaan tuli nyt yksi lisää; työskenteleminen Venäjällä.

Syyskuun lopulla eräs työpaikkailmoitus jäin kutkuttamaan mielen pohjalle. Hakuaika oli hyvin lyhyt ja pari päivää mietittyäni laitoin hakemuksen menemään "aina kannattaa yrittää"-asenteella. Esikarsinnan, osittain venäjänkielisen puhelinhaastattelun ja erinäisten paperien allekirjoittamisen ja turvallisuusselvityksen odottamisen jälkeen asia varmistui: paikka on minun! Kovin tulee erilainen kevät ja kesä kuin olin aikaisemmin kuvitellut, mutta erittäin hyvältä tuntuu! Ja mikä se paikka sitten on? Aloitan maaliskuussa harjoittelijana Pietarin pääkonsulaatissa! Pesti kestää kuusi kuukautta ja työnkuvaan kuuluu muun muassa taloudellisen ja poliittisen alan mediaseuranta, raportointi ja erilaiset seminaareihin ja muihin tapahtumiin liittyvät tehtävät.

Olen onnekas kun kyseessä ei ole ensimmäisen kerta, kun saan huikean työtilaisuuden, mutta nyt on kyllä ERITTÄIN HUIKEA työpaikka tähän nimenomaiseen elämänvaiheeseen! Ilolla, jännityksellä, mielenkiinnolla ja innolla (muun muassa) odotan kevättä!